Tänäänkin on iloa: Emeritusprofessori Markku Ojanen suosittelee kaikille ”puolihulluja kavereita” | Radio Moreeni 98,4 MHz

Tänäänkin on iloa: Emeritusprofessori Markku Ojanen suosittelee kaikille ”puolihulluja kavereita”

Radio Moreenin Tänäänkin on iloa -juttusarjassa haastateltavat ovat kertoneet, mistä löytävät iloa koronakriisinkin aikana, ja mitä haluavat tehdä poikkeusolojen rajoitusten lakattua. Kukaan ei halunnut pitkille matkoille eikä kaivannut muitakaan erikoisuuksia, vaan ilonaiheet löytyivät läheisistä ja arjesta. Tämä ei yllätä psykologian emeritusprofessoria Markku Ojasta, joka on tutkinut onnellisuutta vuosikymmeniä ja kirjoittanut aiheesta useita kirjoja.

Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen on tutkinut onnellisuutta vuosikymmeniä ja kirjoittanut ja luennoinut siitä niin paljon, että häntä kutsutaan yleisesti onnellisuusprofessoriksi. Hän sanoo oman onnellisuutensa kumpuavan samoista lähteistä kuin useimmilla muillakin, eli läheisistä ihmisistä. (Kuva: Martti Ojanen)

”Vastaukset vaikuttivat aika lailla sellaisilta, kuin ne tutkimuksissakin ovat olleet. Vaikka onnellisuus aikakauslehdissä voikin näyttäytyä julkkiksina huvijahtien kansilla, niin suurin osa ihmisistä kuitenkin elää pienemmissä ympyröissä, ja elämän ilotkin pitää löytää niistä”, Markku Ojanen toteaa.

”Kun ihmisiltä kysytään ilon tai onnellisuuden aiheista, vastauksissa toistuvat samat mielialaan vaikuttavat ja sitä kohottavat asiat. Hyvin usein mainitaan onnellisuutta selittävinä tekijöinä kestävät ihmissuhteet – ikään kuin taustalla olevana tuntemuksena, että minulla on nämä ihmiset.”

Pieniä hetkiä ja pitempää tyytyväisyyttä

Markku Ojanen erottaa toisistaan tunneonnen ja tyytyväisyysonnen. Tunneonni on nopeasti syntyvää ilahtumista, joka voi kestää vaikka vain muutaman minuutin, mutta toki pitempäänkin. ”Ne ovat sellaisia mukavia, iloisia onnen hetkiä, jotka syntyvät vaikka lapsen tai koiran touhuja seuratessa. Tällaiset pienet hetketkin voi kokea hyvin syvällisesti. Esimerkiksi hyvässä konsertissa voi tulla vaikka tippa linssiin.”

Tyytyväisyysonni on pitempiaikaista. ”Se on vakiintuneempi olotila, johon liittyy positiivisia persoonallisuuden piirteitä; ihminen on esimerkiksi optimistinen ja toiveikas tai tyytyväinen vähäänkin”, Ojanen sanoo. ”Kun kysytään, kuinka onnellinen olet ollut kuluneen puolen vuoden tai vuoden aikana, erilaisia persoonallisuuden piirteitä tupsahtaa helposti esiin.”

Ojanen kertoo tyytyväisyysonneen usein liittyvän juuri pitkäaikaisia hyviä ihmissuhteita. Ihmisellä voi olla myös joitakin häntä kantavia vahvuuksia ja elämänarvoja, esimerkiksi uskonnollinen vakaumus. Tyytyväisyysonnea voi tuoda myös työ, jossa viihtyy ja jossa kokee onnistumisia, sekä turvallisuutta tuova toimeentulo.

Hyötyä selviytymiselle ja tunnepalkintoja

Onnellisuutta pitkään tutkineesta Markku Ojasesta on mielenkiintoista, miksi onnen ja ilon aiheemme ovat sellaisia kuin ovat. Miksi ainakin näennäisesti pienet asiat ja muut ihmiset ovat meille niin tärkeitä?

”Evoluutiobiologi tarkastelee asioita sen kautta, mitä hyötyä niistä on ihmiselle ja hänen selviämiselleen; mikä niissä edistää hänen selviytymistään. Ihmisten yhdessä selviämistä ainakin auttaa yhteyden kokeminen”, Ojanen sanoo.

”Ihmistä myös ilahduttaa toisen ilahduttaminen ja auttaminen. On hieno asia, kun pystyy jotenkin auttamaan toista. Tämäkin edistää yhteiselämää ja yhteisöllisyyttä.”

Juttusarjan haastatteluissa tuli esille muun muassa puutarhanhoito onnellisuuden lähteenä. ”Erittäin ymmärrettävää”, sanoo Markku Ojanen. ”Onnistumiset puutarhatöissä tarjoavat myös tunnehyötyjä. Tunnepalkinto taas vaikuttaa niin, että lähtee mielellään tekemään saman uudestaan.”

Jos tätäkin tarkastelee evoluutiobiologian kautta, voi kysyä, mitä hyötyä on kauneudesta? Mitä hyötyä siitä on, että kukkasipuleista puhkeaa kukkia puutarhaan, tai että pääsee klassisen musiikin konsertissa kuulemaan huippulaulajaa?

”Niin, mitä tarkoitusta ne palvelevat? Miksi taidemaalauksen tai luonnon kauneus antaa iloa? Miksi minäkin niin ilahdun, kun pääsen oman puroni rannalle?”, Ojanen pohdiskelee ja toteaa kauneuden ja sen vaikutuksien olevan aika salaperäisiä asioita. ”Nuorempana sitä yritti tutkimuksissa löytää kaikkeen selityksiä, mutta kaikkeen ei selitystä löydä tutkijakaan. Jotkut asiat jäävät mysteereiksi, ja eivätkö saakin jäädä?”

Jääkö yhteisöllisyyden kasvu ohimeneväksi ilmiöksi?

Kansainvälisissä onnellisuustutkimuksissa suomalaiset ovat osoittautuneet maailman onnellisimmaksi kansaksi. Ihan näin suoraviivainen asia tämä ei psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan ole. ”Näissä tutkimuksissa on usein kyse erilaisista hyvinvointitekijöistä, kuten koulutustasosta ja turvallisuudesta. Näin juuri hyvinvointivaltiot ovat näiden onnellisuustutkimusten kärkipäässä.”

”Mutta silloin kun kysytään, oletko ollut tyytyväinen tänään, hakkaa vaikka Costa Rica Pohjoismaat kirkkaasti. Olen itsekin tätä asiaa kaivellut, mutten ole löytänyt vastausta siihen, miksi näin on. Vaikuttaako siellä yhteisöllisyys tai uskonto, vai sellainen huoleton manana-asenne”, Ojanen miettii.

Hän toteaa, että yhteisöllisyys on meillä Pohjolassa aika vähäistä. ”Me painotamme enemmän yksilöllisyyttä ja yksilönvapautta, tasa-arvoa ja ihmisarvon kunnioittamista – hienoja asioita sinänsä, mutta eivät palvele yhteisöllisyyttä. Salassapito on eräs mielenkiintoinen asia, joka ei lainkaan toimi yhteisöllisyyden hyväksi. Yritämme kaikin tavoin huolehtia siitä, ettei kukaan vain tietäisi meistä mitään. Samaan aikaan sitten kuitenkin vuodamme itsestämme jos vaikka minkälaista tietoa Facebookissa ja muualla sosiaalisessa mediassa.”

Kun asioita tarkastelee evoluutiobiologian ja ihmisen selviytymisen kannalta keskeisten asioiden kannalta, ei esimerkiksi ilo upeasta musiikkiesityksestä tai luonnon kauneudesta ole hyödyllistä. ”Jotkut asiat jäävät mysteereiksi, ja eivätkö ne saakin jäädä”, toteaa emeritusprofessori Markku Ojanen. (Kuva: Pia Sivunen)

Korona-aika on nostanut esiin parempia puoliamme. Lähimmäisen auttamisen halu on kasvanut, ja yhteisöllisyys lisääntynyt. Markku Ojanen suhtautuu pysyvän muutoksen mahdollisuuteen melko skeptisesti.

”Tämä on hankala kysymys. Toivon, että tästä jäisi jotakin hyvää, mutta pelkään, että ei jää. Palaamme niin kovin helposti entiseen. Entinen elämä vie taas mukanaan, kun rajoitukset poistuvat. Emme ole kovin hyviä ottamaan opiksemme.”

Ojanen toivoo, että jäljelle jäisi edes jotakin halukkuudesta auttaa muita. ”Tavoissamme on paljon parantamisen varaa. Olisi hienoa, kun näkisimme enemmän toista ihmistä ihmisenä, vieraampaakin.”

Hulluttelua ei kannata sulkea pois elämästä

Meitä ilahduttavat usein erilaiset huumoripitoiset, leikinomaiset jutut. Eräs juttusarjan haastateltavista sanoi perheensä hassuttelun tuovan iloa, toiselle iloa tuottaa koira. Markku Ojanen näkee leikin olevan yhteinen nimittäjä. Varsinkin eläinten pennut näyttävät leikkivän, kuten ihmistenkin lapset.

Ojasella on kaksi poikaa, joiden lapsuudesta hän kaipaa sitä, että silloin sai itsekin leikkiä ja hullutella, keksiä erilaisia hassuja juttuja, jotka huvittivat itseä ja lapsia. ”Emme me enää aikuisina oikein osaa leikkiä. Eikä sitä varsinkaan näin korona-aikaan tule puolison kanssa kotona kovin hulluteltua.”

Me kuitenkin tarvitsisimme leikkiä ja hulluttelua myös aikuisina. ”Ihmisellä olisi hyvä olla puolihulluja kavereita; sellaisia, jotka saavat hulluttelemaan, tekemään kivoja juttuja.”

Markku Ojanen osallistuu serkustapaamisiin, joissa muun muassa pelataan korttia ja harrastetaan hassuja urheilulajeja. Osataan niissä puhua vakavastikin, jos sikseen tulee, mutta erityisen rentouttavaa on juuri yhdessä hulluttelu.

Ojanen on hieman huolissaan nähdessään leikkikenttien reunoilla vanhempia, jotka pläräävät puhelimiaan lasten leikkiessä. ”Parempi olisi, kun jättäisi puhelimet kotiin ja istuisi itsekin sinne hiekkalaatikkoon tai kuraprunniin, lähtisi mukaan leikkiin. Lapset tarjoavat meille mainion mahdollisuuden päästää itsestämme irti se puoli, jota emme arjessa muuten enää oikein tavoita. Lasten ja lapsenlapsien tarjoamista mahdollisuuksista kannattaa ottaa kaikki irti.”

Kiitollisuutta elämän lahjoista

Markku Ojanen sanoo nyt korona-aikaan pärjäilevänsä hyvin eristyksessä vaimonsa kanssa. ”Poikia vain on ikävä. Eivät oikein uskalla tulla käymään, mutta puiston penkillä on istuttu metri tilaa välissä. Onhan noita erilaisia yhteydenpitovälineitä, mutta näkeminen on ihan eri juttu. Ja ystäväporukan kanssa keilaamaankin tekisi mieli.”

Ojanen kaipaa myös kalenterissa normaalisti olevaa toimintaa. Vaikka hän on ollut jo hyvän aikaa eläkkeellä, niin onnellisuusluentoja oli tällekin keväälle sovittuna, ja muutama kirjoitusprojektikin. ”Toivottavasti ne kaikki syksyllä jatkuvat, sillä nautin nykyään luennoimisesta. Sitä ei olisi uskonut silloin, kun aloitin yliopistolla. Minulla oli ihan hirveä esiintymispelko, oikein polvet lonksuivat jännityksestä. Nyt nautin ja ihmettelen iloisena kuulijakuntaa katsoessani, että oikeastiko he ovat viitsineet tulla minua kuuntelemaan.”

Kuten useimmat muutkin, myös Markku Ojanen on onnellinen, koska hänellä on läheisiä. ”Elämän suuria ilonaiheita on lasten pärjääminen ja selviytyminen. Suurempi merkitys niillä on kuin omilla onnistumisilla.”

Ojanen sanoo lasten olevan lahja, kuten monen muunkin hyvän asian elämässä. ”Ihmisen uskomaton tragedia on unohtaa se, kuinka paljon olemme saaneet elämässämme lahjaksi. Annamme niiden asioiden muuttua arkisiksi, ja kavennamme sillä omaa elämäämme. Ehkä ne costaricalaiset menevät tämän vuoksi meidän edellemme nykyhetken onnellisuudessa.”

Toimittaja: Pia Sivunen

  • Tampereen yliopisto
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4