Tampere tekee itsestään lapsille hyvän | Radio Moreeni 98,4 MHz

Tampere tekee itsestään lapsille hyvän

Lapsivaikutusten arviointia koskeva aloite on osa hallituksen valtakunnallista ohjelmaa. Tampereella lapsia ja nuoria kuullaan esimerkiksi raitiotietä suunniteltaessa.

Sammon päiväkodin 3-6 vuoitaat ottavat itse ruokaa tarjoiluastioista.

Tampere ottaa päätöksenteossaan lapset entistä enemmän huomioon. Arkistokuvassamme meneillään ruokailuhetki Sammon päiväkodissa. (Kuva: Laura Okkonen)

Lapsivaikutusten arviointia on kokeiltu Tampereella jo Kaakon alueella, keskustassa ja lännessä.

Lapsia, nuoria ja perheitä osallistetaan päätöksentekoon sähköisillä kyselyillä, suorilla haastatteluilla ja kuulemalla lapsiparlamenttia sekä nuorisovaltuustoa”, lapsiasiamies Tiia Heinäsuo kertoo.

Tarkoituksena on luoda Tampereesta yhä turvallisempi ja viihtyisämpi kaupunki lapsille. Heinäsuon mielestä osallistamalla lapsia päätöksentekoon lapset oppivat näkemään elinpiirinsä laajemmin ja ymmärtämään mitä kaikkea siihen liittyy.

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 12.9.2016, että lapsia ja nuoria kuullaan tulevaisuuden päätöksenteossa yhä enemmän. Tavoite otetaan asteittain käyttöön.

Toimittaja: Maria Erma. Juttu on lähetetty Radio Moreenin Verstas-ohjelmassa 12.9.2016.

Kuuntele:

  • Tampereen yliopisto
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4