Janne Nieminen | Radio Moreeni 98,4 MHz

Arkistostamme:

Reserviläiset hylkäävät armeijan yhä useammin
reserviläiset_Janne Nieminen

Pirkanmaalla reservinkieltäytymisten määrä on tuplaantunut kolmen viime vuoden aikana. Reservistä eroamisen huippuvuosi oli 2015, jolloin puolustusvoimat postitti asepalveluksen suorittaneille sodan ajan sijoituksen paljastaneen kirjeen.

Lue lisää »
Tampereen Jazz Happening alkaa tänään 3.11. Tullikamarin Pakkahuoneella ja Klubilla

Neljäpäiväisessä tapahtumassa esiintyy sekä ulkomaisia että kotimaisia nykyjazz-artisteja.

Lue lisää »
Tampereen areenahanke voitti kasinokilpailun

Raha-automaattiyhdistys on päättänyt perustaa toisen kasinonsa Tampereelle rakennettavaan Kansiareenaan. Kasinosta odotetaan yhtiön uutta lippulaivaa.

Lue lisää »
Rantatunneli avautuu jalankulkijoille sunnuntaina
Tunneli aukeaa

Kaupunkilaiset pääsevät kävelemään tai pyöräilemään tunnelin läpi osana Tampereen päivää. Saasteet ja melu huolestuttavat lähialueen asukkaita.

Lue lisää »
Tutkijoiden yö järjestetään Tampereella

Ensimmäistä kertaa Tampereella järjestettävässä ilmaisessa tapahtumassa esitellään tutkijoiden työtä ja tiedettä esimerkiksi työpajojen avulla.

Lue lisää »

  • Tampereen yliopisto
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4