Nokian Työväen Teatteri toi 160-vuotiaan tekstin ensi kertaa näyttämölle | Radio Moreeni 98,4 MHz

Nokian Työväen Teatteri toi 160-vuotiaan tekstin ensi kertaa näyttämölle

Valentin Vaalan ohjaamana elokuvana tutuksi tullut Linnaisten kartanon vihreä kamari nähdään tänä talvena ensimmäistä kertaa näytelmänä. Zacharias eli Sakari Topeliuksen vuodelta 1859 olevan tekstin puki vihdoin käsikirjoitukseksi Nokian Työväen Teatterin monitoiminainen Heli Pitkänen, joka on myös näytelmän ohjaaja.

Linnaisten kartano tekijät

Linnaisten kartanon vihreän kamarin tekijäjoukko, eturivissä keskellä näytelmän käsikirjoittanut ja ohjannut Heli Pitkänen. Etusivun kuvassa on kohtaus näytelmästä. (Kuvat: Pasi Aittokumpu)

Valentin Vaala teki Topeliuksen tekstin suurelle yleisölle tutuksi ohjaamalla siitä vuoden 1945 katsotuimman suomalaisen ensi-iltaelokuvan. Rauli Tuomen ja Regina Linnanheimon tähdittämä elokuva sai useita Jussi-palkintojakin.

Näytelmänä Linnaisten kartanon vihreä kamari kuitenkin sai ensi-iltansa vasta marraskuussa Nokialla. ”Lavastukseltaan ja puvustukseltaan haastava ajankuva sekä paljon talvisia ulkokohtauksia”, arvelee näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Heli Pitkänen syiksi siihen, ettei tekstiin ole aiemmin tartuttu.

Ohjelmisto järjestyksessä komuutissa

Heli Pitkäselle tapahtuu aina välillä erikoisia asioita. Tätä näytelmää hän oli miettinyt jo jonkin aikaa – että mistähän sen kirjan oikein löytäisi… Eräänä päivänä hän tyhjensi lavastajan kanssa varastoa. Siellä, vanhassa pesukomuutissa, oli kaksi kirjaa päällekkäin.

”Päällimmäisenä oli Juhani Ahon Juha ja sen alla Linnaisten kartanon vihreä kamari. Ajattelin, että tässähän nämä ovat järjestyksessä. Tehdään pois”, Pitkänen kertoo.

Ja niin tehtiin. Viime kesänä Nokian Kesäteatterissa pyöri Juhaan perustuva Vuoksen laulu, ja nyt Nokian Työväen Teatterissa täydet katsomot seuraavat Linnaisten kartanon vihreää kamaria.

Näytelmää esitetään sunnuntaisin maaliskuun loppuun asti. Tällä hetkellä kaikki esitykset on myyty loppuun, mutta yksittäisiä paikkoja kannattaa kysellä, jos vaikka joku olisi joutunut perumaan tulonsa.

Viihdyttävyys ei sulje pois sanomaa

Nokian Työväen Teatteri satsaa tässäkin näytelmässä paljon näyttämökuvaan. Katsoja tutustuu romanttiseen, hieman synkähköön Linnaisten kartanoon, jonka menneisyyteen kuuluu kummittelua. Nuoren naisen aikanaan kokema surullinen kohtalo liittyy myös näytelmän kuvaamaan ajankohtaan.

Näytelmässä on mukana 13 näyttelijää, joista yksi tekee tuplaroolin. Kaikkiaan Nokian Työväen Teatterissa on mukana noin 60 ihmistä. ”Aina löytyy oikean ikäinen henkilö rooliin. Meillä on ikähaarukka 10-vuotiaasta 85-vuotiaaseen”, Heli Pitkänen kertoo.

Linnaisten kartanon vihreä kamari tuo näyttämölle vähän jännitystä, draamaa ja aika lailla komediaakin. ”Siis tämän parissa viihtyy. Minä käsitän viihteen laaja-alaisesti. Esimerkiksi komedia voi olla viihdyttävä, mutta silti siinä voi olla myös sanomaa”, Pitkänen sanoo.

”On tärkeää, että katsoja kokee jotakin ihanaa, kaunista, ehkä vähän pelottavaakin, tai voi olla tosi hauskaa. Kun katsoja on kokenut ihania tunteita, hän lähtee kotiin hyvillä mielin. ”

Toimittaja: Pia Sivunen

Kuuntele:
Heli Pitkänen kertoo näytelmästä ja siitä, miksi se ei ole aiemmin päässyt näyttämölle

  • Tampereen yliopisto
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4