Miikka Virtasen ensimmäinen syksy opiskelijana: Uutta, oppimista ja vastuuta | Radio Moreeni 98,4 MHz

Miikka Virtasen ensimmäinen syksy opiskelijana: Uutta, oppimista ja vastuuta

Radio Moreeni seuraa tamperelaisen Miikka Virtasen ensimmäistä vuotta matematiikan ja tilastotieteen opiskelijana Tampereen yliopistossa. Virtanen teki yhteenvetoa syksystä joulukuun puolivälissä, kun opinnot olivat ensimmäiseltä lukukaudelta loppusuoralla.

Miikka_Virtanen_joulukuu

Opiskelukavereiden näkeminen muuallakin kuin luentosalissa on Miikka Virtasen mielestä merkityksellistä yhteenkuuluvuuden vuoksi. (Kuva: Pia Sivunen)

Uutta oppia Miikka Virtanen on saanut niin matematiikasta kuin tilastotieteen perusmenetelmistä. Aivan uutta asiaa hänelle olivat ohjelmoinnin perusteet.

Opiskelu on käynyt täydestä työstä ainakin tuntimääriltään. ”Kyllä sellaiset 7,5–8 tuntia päivässä menee luentoihin ja itsekseen työskentelyyn”, Virtanen laskee.

Opintojen ja urheiluharrastusten lisäksi hän on ehtinyt myös vetää ainejärjestönsä haalarit ylleen ja osallistua opiskelijarientoihin. ”Itselle riittävästi, sillä muu elämä vie tältä aikaa. Muutamissa isommissa tapahtumissa olen ollut mukana. Sillä on merkitystä, että tutustuu opiskelutovereihin muuallakin kuin luentosalissa. Se tuo yhteenkuuluvuutta.”

Samaan aikaan opintojen kanssa Miikka Virtanen aloitti itsellisen elämän vuokrakämpässään. Muutos on sujunut ongelmitta, ja ruoanlaittokin mieheltä onnistuu niin, että vatsan saa täyteen. ”Opiskelijaravintoloiden etuja kyllä tulee käytettyä aika lailla hyväksi. Se on niin edullista, että tulee melkein halvemmaksi kuin itse laittaminen.”

Nyt opiskelussa on meneillään pieni tauko. Tammikuun alkupuolella homma taas jatkuu, ja kevään lähestyessä kuulemme jälleen Miikka Virtasen kuulumisia.

Toimittaja: Pia Sivunen
Kuuntele:

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4