Opintonsa juuri aloittanut Miikka Virtanen: Opiskelu lisää omaa vastuuta | Radio Moreeni 98,4 MHz

Opintonsa juuri aloittanut Miikka Virtanen: Opiskelu lisää omaa vastuuta

Tamperelainen Miikka Virtanen on Tampereen yliopiston Luonnontieteiden tiedekunnan uusi opiskelija. Matematiikan ja tilastotieteen opiskelijan ensimmäiset päivät ovat olleet tutustumista yliopiston käytäntöihin ja omaan tutkinto-ohjelmaan. Erityisiä yllätyksiä ei ole tullut vastaan, mutta se on käynyt selväksi, että kaikki tekeminen on aiempaa enemmän omalla vastuulla.

Miikka_Virtanen_ulkona

Tamperelaisella Miikka Virtasella on uutena opiskelijana sikäli helpompaa orientoitua, että kaupunki on ennestään varsin tuttu. (Kuva: Pia Sivunen)

Miikka Virtasen ykkösvalinta olisi ollut psykologia, jota hän on aiemmin hakenutkin lukemaan. Psykologian puolelta paikka ei kuitenkaan auennut. ”Matematiikka ja tilastotiede on hyvä kakkosvaihtoehto. Tämäkin on itseäni kiinnostava ala, mutta aion kyllä vielä yrittää psykologiaa opiskelemaan”, hän sanoo.

Orientaatioviikko on tarjonnut paljon tietoa yliopistosta, tutkinto-ohjelmasta ja kurssivalinnoista. ”Se on sitten eri asia, kuinka hyvin kaikki muistuu mieleen silloin, kun tietoa tarvitaan”, Miikka Virtanen naurahtaa.

Yliopisto ei ole erityisesti yllättänyt, vaan ennakko-odotukset osuivat kohdilleen. Jos jotakin uutta aiempaan opintiehen verrattuna on, se löytyy vastuupuolelta. ”Kaikki on entistä enemmän omalla vastuulla. Perään ei huudella, jos jokin asia jää tekemättä. Kaikesta pitää itse pitää kirjaa.”

Radio Moreeni seuraa Miikka Virtasen ensimmäisen opiskeluvuoden etenemistä.

Toimittaja: Pia Sivunen

Kuuntele:

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4