Lumi aiheuttaa häiriöitä liikenteeseen | Radio Moreeni 98,4 MHz

Lumi aiheuttaa häiriöitä liikenteeseen

Tampereen alueella on satanut viimeisen vuorokauden aikana kolme senttiä lunta. Sääolosuhteet vaikuttavat juna- ja autoliikenteeseen.

Autot ajavat.

Sääolosuhteet luovat haasteita autoilijoille. (Kuva: Vilma Häti)

Päivystävä meteorologi Petri Hoppula Ilmatieteen laitokselta kertoo, että lunta oli keskiviikkona iltapäivällä Härmälän mittausasemalla viisi senttimetriä. Hoppulan mukaan Tampereen aluetta lähestyy sadealue, ja lunta on odotettavissa seuraavan vuorokauden aikana lisää.

Aamulehti uutisoi, että Tampereen alueella on keskiviikkona tapahtunut lieviä peltikolareita ja Pirkkalassa on kaatunut sora-auton perävaunu.

Lumi on vaikuttanut myös junaliikenteeseen. Junavuorot Helsingin ja Oulun, Helsingin ja Rovaniemen sekä Helsingin ja Pieksämäen välillä ovat olleet päivän aikana myöhässä 15-40 minuuttia. VR on verkkosivuillaan ilmoittanut varautuvansa sääolosuhteisiin vähentämällä tänään ja huomenna lähteviä junavuoroja.

Toimittaja: Vilma Häti

  • Tampereen yliopisto
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4