Kierteleviä vastauksia ja ”ihailtavaa heittäytymistä” — kommentaattori Anni Ojanperä arvioi, miten ehdokkaat pärjäsivät edarivaalitentissä | Radio Moreeni 98,4 MHz

Kierteleviä vastauksia ja ”ihailtavaa heittäytymistä” — kommentaattori Anni Ojanperä arvioi, miten ehdokkaat pärjäsivät edarivaalitentissä

Opiskelijan Tampere -järjestön entinen toiminnanjohtaja Anni Ojanperä seurasi Radio Moreenin vaalitentin ja arvioi ehdokkaat. Vaikka pahimmalta jargonilta vältyttiin, välillä kuultiin kiertelyä.

Tällä viikolla valitaan uuden ylioppilaskunnan edustajisto. Radio Moreeni järjesti perjantaina edustajistovaalitentin, johon osallistuivat Veli-Matti Korpelainen Tietoteekkareista (vaalirengas Tekijä), Jari Leppänen Sitystä eli Sitoutumattomista yhteiskuntatieteilijöistä (vaalirengas Silta), Ilona Taubert Vivasta eli Tampereen yliopiston vihreästä vasemmistosta (vaalirengas Punavihreä kupla) ja Eero Heikkilä Oikeisto-opiskelijoista.

Anni Ojanperän mielestä ehdokkaat olivat tehneet selvästi taustatyötä ja opiskelleet edustamiensa vaalirenkaiden ja -liittojen kannat. Välillä ehdokkaiden välisiä eroja oli vaikeaa hahmottaa.

Opiskelijan Tampere -järjestön entinen toiminnanjohtaja ja nykyisin viestintää ja markkinointia tekevä Anni Ojanperä saapui Juho Kankaanpään kommentaattoriksi. Kuva: Anni Ojanperä

”Isoista asioista oltiin samoilla linjoilla. Hajontaa löytyi eniten jäsenmaksuista, siitä mikä on tulevan ylioppilaskunnan tärkein tehtävä, valtakunnallisesta vaikuttamisesta ja siitä, miten TTYY:n ja Tamyn jäsenet saadaan pelaamaan samassa tiimissä”, Ojanperä arvioi.

Hänen mielestään pahimmalta kapulakieleltä vältyttiin, vaikka välillä ehdokkaat kiertelivät vastauksissaan paljon. Toisaalta tentissä kuultiin myös yllätyksiä: kun ehdokkailta kysyttiin esimerkkejä siitä, miten yliopiston kansainvälisyyttä voitaisiin edistää, Jari Leppänen ja Eero Heikkilä intoutuivat vastaamaan englanniksi.

”Ihailtavaa heittäytymistä tähän tilanteeseen!” Ojanperä kiittelee.

Edustajistovaalien äänestys alkoi maanantaiaamuna, ja äänestys sulkeutuu keskiviikkona kello 18.

Toimittaja: Juho Kankaanpää

Kuuntele arviot:

Kuuntele tentti kokonaisuudessaan täältä.

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4