Finlayson veti tuhansia maalta kaupunkiin: Elämä ei kohentunut, mutta mahdollisuudet kasvoivat | Radio Moreeni 98,4 MHz

Finlayson veti tuhansia maalta kaupunkiin: Elämä ei kohentunut, mutta mahdollisuudet kasvoivat

Tampereen kasvun merkittävä tekijä, 200 vuotta sitten perustettu Finlaysonin puuvillatehdas työllisti parhaimmillaan yli 3000 ihmistä. Jotkut työskentelivät tehtaassa 70 vuottakin, pikkulapsesta alkaen. Historiantutkija Jarmo Peltola kertoo, ettei maalta tehdastyöhön tulleiden elämä välttämättä muuttunut yhtään aiempaa paremmaksi, mutta riski otettiin, sillä kaupungin tarjoamat mahdollisuudet houkuttivat.

Lapsityöstä ei ole Tampereelta juurikaan olemassa valokuvia. Finlaysonilta on vain tämä yksi, vuodelta 1896 oleva ryhmäkuva, jossa miestyöntekijöiden joukossa näkyy joukko poikia. (Vapriikin kuva-arkisto)

Finlaysonin tehdas lähti käyntiin vuonna 1828 muutaman kymmenen työntekijän voimin. Kasvu oli vauhdikasta niin, että 1850-luvun lopulla se työllisti 1600 ihmistä. Enemmistö työntekijöistä oli koko tehtaan toiminnan ajan kehruun ja kutomon naisia.

”Koko Tampereen kaupungissa oli 1850-luvun lopulla viitisen tuhatta asukasta. Kun lasketaan mukaan 1600 tehtaalaisen perheenjäsenet, niin vähintään puolet kaupunkilaisista oli suoranaisessa suhteessa puuvillatehtaaseen”, sanoo Finlaysonin tehtaan vuosista 1820–1918 kirjaa viimeistelevä historiantutkija Jarmo Peltola.

Tehdasta laajennettiin voimakkaasti, kun sen johtajana oli Christian Bruun 1800-luvun lopulla ja vuonna 1900. Laajennukseen ja muihin projekteihin osinkojen maksun sijaan rahat käyttänyt Bruun sai kuitenkin potkut.

Työväen keskuudessa Bruun oli ollut pidetty. ”Hän muun muassa aloitti työväen osuuskaupan ja lahjoitti siihen 10 000 markkaa. Tämä osuuskauppa tultiin myöhemmin tuntemaan Osuusliike Voimana”, Jarmo Peltola kertoo.

Koulua, sairaalaa, avustuskassaa…

Finlaysonin tehdas oli 1800-luvulla vähän kuin kaupunki kaupungin sisällä. Se otti järjestettäväkseen monenlaisia sosiaalisia toimia.

Tehtaalaiset sairastelivat, ja heillä oli erilaisia vastoinkäymisiä. Hautajaisia pidettiin usein. Työnantajan etu oli, että ammattitaitoinen työvoima pysyi ja oli tervettä. Näin työntekijöiden avuksi perustettiin maan ensimmäinen avustuskassa.

”Tehdas olisi halunnut rakentaa kaupunkiin sairaalan, mutta valtio ja kaupunki olivat sitä mieltä, että se kuuluu heidän hommiinsa. Kaupunginsairaala avattiin 1848, ja Finlaysonin tehdas rakennutti sitten oman sairaalansa 1860-luvulla. Tämä tehtaan omalle väelle tarkoitettu, 12-potilaspaikkaa sisältänyt sairaala oli varmaan työntekijöille hyvä ratkaisu. Esimerkiksi työtapaturmat hoidettiin täällä. Kaupunginlääkäri oli tehtaan lääkäri 1870-luvulla”, kertoo Jarmo Peltola.

Koulun Finlayson perusti vuodesta 1839 alkaen Ferdinand Uhden ollessa tehtaan johtajana eli isännöitsijänä. ”Vuodesta 1873 lähtien siellä noudatettiin lähes täysin voimassa olevaa kansakoulun oppisuunnitelmaa, ja vuodesta 1892 lähtien täysin. Vuonna 1903 loppui koulunkäynti tehtaan tiloissa, ja tehtaalaisten lapset siirtyivät kaupungin kouluihin.”

Finlaysonin tehdas rakennutti 1860-luvulla tehtaan omalle väelle tarkoitetun sairaalan, jossa oli 12 potilaspaikkaa. Esimerkiksi työtapaturmat hoidettiin täällä. Kuva on vuodelta 1925. (Vapriikin kuva-arkisto)

Lapsityö saattoi suojella pahemmalta

Kun 1850-luvulla elettiin huonojen suhdanteiden aikaa, useat monilapsiset perheet lähettivät 10–12-vuotiaita lapsiaan Pietariin onneaan koittamaan. Käytännössä monet nuoret tytöt joutuivat suoraan ilotaloihin. Muun muassa tästä syystä lasten työskentelyä tehtaassa siedettiin. Tehtaissa oli 1830- ja 1840-luvuilla jopa alle 10-vuotiaita lapsia. Myös orpolapsista saatiin työvoimaa.

”Vielä 1860- ja 1870-luvuilla saatettiin ottaa 10-vuotiaita töihin vanhempien luvalla, mutta heidän työpäivänsä pituutta alettiin säädellä yleiseurooppalaiseen tapaan. Tehdaslasten aliravitsemukseen ja huonoon kuntoon alettiin kiinnittää huomiota”, sanoo Jarmo Peltola.

Tehdas pyrki kohentamaan työntekijöiden olosuhteita monin tavoin, mutta silkkaa omistajien hyväsydämisyyttä se ei toki ollut. Työnantajan etu oli pitää työvoima hyvässä kunnossa.

Maalta tehdastyöhön tulleiden elintaso ja elämä eivät Peltolan mukaan välttämättä olleet kaupungissa yhtään aiempaa parempia. Riski uskallettiin silti ottaa, sillä kasvava kaupunki tarjosi uusia, erilaisia tehtäviä. ”Näky, joka heillä oli edessään, sekä kaupungin tarjoamat mahdollisuudet olivat niin paljon paremmat.”

Niitäkin oli, jotka paiskivat tehtaassa töitä 70 vuottakin, 9-vuotiaasta alkaen. Eläkeikää kun ei ollut. Peltola kertoo, että tavallisin tarina oli kuitenkin se, että tehtaalla työskenneltiin muutama vuosi ja siirryttiin sitten eteenpäin.

Finlayson perusti vuodesta 1839 alkaen toimineen koulun. Koulunkäynti tehtaan tiloissa loppui 1903, jolloin tehtaalaisten lapset siirtyivät kaupungin kouluihin. Kuvassa on Finlaysonin koulun opettaja Charlotta Hydén. (Vapriikin kuva-arkisto)

Asuntoja Amuriin, asuntoloita tytöille ja pojille

Tehdastyöläisten elinolosuhteita kohensi erityisesti se, että Finlayson & Co alkoi rakennuttaa heille tarkoitettuja, isoja asuntoryhmiä nykyisin Amurina tunnettuun kaupunginosaan. Tehtaan alettua uudessa omistuksessa varsinkin 1850-luvulla laajeta, oli sen lisääntyvän työväen asuinolot järjestettävä sellaisiksi, että ne mahdollistivat työnteon.

Tehdas hankki yhä lisää tonttimaata, ja Amuri laajeni kaiken aikaa länteen päin.

”Vuokra ei ollut ainakaan 1900-luvun alussa aivan markkinahintainen, joten tämä oli varmasti työläisten näkökulmasta hyvä luontaisetu”, Jarmo Peltola arvelee.

Nuorille ja orvoille tytöille perustettiin asuntola, asyyli eli turvakoti vuonna 1853 – Ferdinand Uhden aikaa tämäkin. ”Se ei ollut varsinainen lastenkoti siten, kuin me nykyisin ymmärrämme, vaan tytöt kävivät töissä tehtaalla ja asuivat asyylissä.”

Jarmo Peltola kertoo, että myös nuorten poikien asuntolasta on mainintoja, mutta tästä ei ole tarkempaa tietoa. ”Todennäköisesti kyseessä oli vain tehtaan omistama erillinen talo, jossa asui naimattomia, nuoria poikia. Heitä ei ole henkilökuntaluettelossa eroteltu erilliseksi porukaksi, toisin kuin asyylin asukkaat.”

Nopeasta kasvusta ongelmiakin

Kaupungin väkimäärän nopea kasvaminen aiheutti myös ongelmia. Vesi- ja viemäriverkostoa ei ollut, vaan vesi saatiin järvestä tai kaivosta. ”Väkimäärä oli suuri, ja huusseja oli paljon. Jätteet ja puhdas vesi tuppasivat sekoittumaan, mistä seurasi muun muassa lavantautia. Suuri osa korkeasta lapsikuolleisuudesta oli varmaankin juuri epäpuhtaan juomaveden syytä”, Jarmo Peltola sanoo.

1900-luvun alussa alkoi Finlaysonin työväen asunnoissa olla ainakin vesiposti pihamaalla. ”Sisävessoja ei ollut, mutta Finlayson sai vuosina 1907–1909 tehdyissä G.R. Snellmanin tutkimuksissa muihin tehtaisiin verrattuna kiitosta asioiden esimerkillisestä järjestämisestä. Tästä oli pitkälti kiittäminen pois potkittua Bruunia.”

Teollisuuskaupunki Tampereen väestöstä sai 1910-luvulla 60 prosenttia suoraan elantonsa tehdastyöstä, ja 80 prosenttia kuului työväestöön. Työpaikkaa vaihdettiin tehtaasta toiseen – Verkatehtaalle ja Pellavatehtaalle, ja myös takaisin Finlaysonille.

Tehtaat pitivät työhönottokirjoja ja lähtökirjoja, joihin merkittiin, minkä tasoinen työntekijä oli. Hyvän ja ammattitaitoisen työväen oli mahdollista ”työpaikkashoppailla”.

Tehdas kävi myös taistelua työväen sieluista. Se rakennutti Wilhelm von Nottbeckin aikana työntekijöille sittemmin Finlaysonin kirkkona tunnetun rukoushuoneen vuonna 1879. ”Kirkon ote ihmisistä kirposi vähitellen, mutta Finlaysonin työntekijät pysyivät pisimpään kirkon helmoissa. He olivat hieman muuta työväkeä uskonnollisempia ja varovaisempia ja näin perustivat ammattiosaston verraten myöhään”, Jarmo Peltola kertoo.

Uskonnollisuus näkyi esimerkiksi työläisten ehtoollisella käynnissä, joka väheni Finlaysonin väellä vähemmän kuin muilla. ”Kun tultiin suurlakkovuoteen 1905, niin 42 prosenttia Finlaysonin työntekijöistä ei enää käynyt ehtoollisella. Koko kaupungin tehtaalaisilla luku oli jo yli 50 prosenttia.”

Ammattiyhdistystoiminta käyntiin

Ammattiyhdistystoiminta lähti suurlakkovuonna Finlaysonilla liikkeelle vähän myöhemmin kuin muissa tekstiilitehtaissa. Peltola muistuttaa, että siellä kyse oli 12–18-vuotiaista tytöistä, joille järjestäytyminen ei ollut niin itsestään selvää ja helppoa.

Finlaysonin ammattiosastoon liittyi vuonna 1905 kuitenkin satoja jäseniä. ”Toiminta oli vilkasta, ja siellä tehtiin esimerkiksi omaa, käsin kirjoitettua Tehtaalainen-lehteä. Toiminta alkoi kuitenkin laantua, kun eduskuntauudistuksen kautta ei saatukaan valtavasti sosiaalisia uudistuksia ajettua läpi”, Peltola kertoo.

Uudistuksia toki saatiin. Suurlakko ja Venäjän vuoden 1905 vallankumous olivat tärkeä taustatekijä sille, että Suomessa tehtiin eduskuntauudistus. Keisari suostui muodostamaan eduskuntalaitoksen Suomessa, ja kaikki 21 vuotta täyttäneet miehet ja naiset saivat äänestää.

Usein muistetaan erityisesti naisten saama äänioikeus, mutta Jarmo Peltola toteaa, että tuohon asti suurin osa miehistäkin oli ollut vailla äänioikeutta.

Kunnalliselle puolelle uudistus ei ulottunut. ”Silloin oli vielä niin sanotut kukkarovaltuustot. Kullakin oli ääniä käytettävissä varallisuutensa mukaan. Jos tulot jäivät tietyn rajan alle, ei päässyt äänestämään kunnallisvaaleissa. Tyypillistä oli se, että tavallisella hyvällä työmiehellä oli yksi ääni, mutta sekatyömiehen tulot eivät riittäneet äänioikeuteen.”

Ammattiyhdistystoiminta lähti suurlakkovuonna Finlaysonilla liikkeelle vähän myöhemmin kuin muissa tekstiilitehtaissa. Vuonna 1905 Finlaysonin ammattiosastoon liittyi satoja jäseniä. Kuva on kirvesmiesten lakkokokouksesta, joka pidettiin huhtikuussa 1907. (Vapriikin kuva-arkisto)

Vuodet 1917 ja 1918 saivat työväen taas liikkeelle kaikissa tehtaissa. Jarmo Peltola sanoo ainakin osittaiseksi syyksi sen, että hinnat nousivat, mutta palkat eivät.

”Vuoden 1918 sisällissodassa Tampereen työväestö oli monen muun kaupungin työväestöön verrattuna varsin maltillista. Täällä oli sellainen pyrkimys, että yritetään pitää tehtaat mahdollisimman hyvin käynnissä. Tälle oli myös punaisen hallinnon tuki. Yllättävän hyvin ne käynnissä pysyivätkin.”

Osa Finlaysoninkin työväestä värväytyi punakaartiin. Ellei jotakuta näkynyt vähään aikaan tehtaalla, hänen katsottiin irtisanoutuneen. Se, miten punakaartilaisiin tehtaalla suhtauduttiin, riippui siitä, mitä he olivat tehneet; olivatko olleet mukana sotatapahtumissa vai eivät.

Jarmo Peltola kertoo, että suuri osa niistä, jotka halusivat sisällissodan jälkeen palata Finlaysonille, myös pääsi takaisin. Jos oli ollut hyvä työntekijä, se painoi enemmän kuin punakaartilaisuus. Ammattitaitoisesta työvoimasta oli pulaa.

Historiantutkija Jarmo Peltolan kirjoitusurakka Finlaysonin historiasta päättyy vuoteen 1918. Lue myös Peltolan aiemmin julkaistu haastattelu, jossa hän kertoo tehtaan vaikutuksista Tampereen kehitykseen. Voit myös kuunnella, miten Peltola kertoo Finlaysonin ja sen työväen historiasta. Linkki äänitiedostoon on myös aiemman haastattelun ohessa.

Toimittaja: Pia Sivunen

Finlaysonin puuvillatehtaan 200 vuotta sitten alkaneesta historiasta ilmestyy marraskuussa 2020 kaksi laajaa teosta. Jarmo Peltola viimeistelee osuuttaan, joka kattaa vuodet 1820–1918. Toisena pääkirjoittajana hankkeessa on yliopistotutkija Jussi Koivuniemi, joka kirjoittaa vuosista 1918-2020. Jussi Koivuniemen haastattelu kuullaan Radio Moreenissa myöhemmin.
Finlayson 200 -kirjaprojektin kustantaa Finlaysonin Säätiö.

  • Tampereen yliopisto
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4