Askeleissasi joka arkipäivä: Kalevankankaalla puhutaan ihmisen kokoisia juttuja arjessa | Radio Moreeni 98,4 MHz

Askeleissasi joka arkipäivä: Kalevankankaalla puhutaan ihmisen kokoisia juttuja arjessa

Joskus puhutaan kukkien hoidosta, joskus esiin nousee suuri suru, ja joskus rikkaat, vahvoina kannattelevat muistot – monenlaiset elämässä mietityttävät asiat. Tampereen seurakuntien työntekijät kulkevat mukana ihmisten askeleissa Kalevankankaan hautausmaalla joka arkipäivä. Askeleissasi-keskustelijoille on riittänyt juttuseuraa.

Juha Mattila (vas.) ja Teemu Salminen kutsuvat tulemaan rohkeasti juttusille. Papin kanssa voi puhua myös hyvin arkisista asioista; ihan kaikesta, mikä mietityttää. (Kuva: Pia Sivunen)

Sinivalkoisissa opasteissa lukee Muistojen poluilla kanssasi. Opasteen suojelusenkeli löytyy myös pastorien Juha Mattila ja Teemu Salminen sinisten t-paitojen hihoista. Teksti Askeleissasi kertoo, mitä on tarjolla: vierellä kulkemista, kuuntelemista ja juttelemista.

Tampereen seurakuntien työntekijät ovat olleet kesäkuun ajan tavattavissa Kalevankankaan hautausmaalla joka arkipäivä klo 12–16, ja ovat edelleen heinäkuun loppuun asti. Kalevankankaalla päivystää kahdeksan kirkon työntekijää niin, että paikalla on aina 2–3 ihmisten askeleisiin mukaan lähtijää.

Keskustelua monella tasolla

Jutun alkuun päästään monella tapaa. ”Muutama on tullut miltei juosten kohti, että nyt mä sut löysin. Välillä voi pappi puolestaan itse kysyä, että kaipaatko juttuseuraa”, Juha Mattila ja Teemu Salminen kertovat.

Jutustelu voi lähteä liikkeelle vaikka kuumasta kesästä ja kukkien vedentarpeesta. ”Joskus jutellaan niitä näitä, joskus mennään heti asian ytimiin. Hyvin erilaisilla vaihteilla aloitetaan”, Juha Mattila sanoo.

Kuuntele tästä, mitä omanlaistaan keskustelu juuri hautausmaalla tarjoaa:

Mistä sitten puhutaankin, kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia. Mattila kertoo, että papin tunnuksilla on suuri merkitys luottamuksen herättämisessä. ”Niistä tiedetään heti, että tämän ihmisen kanssa voin jutella luottamuksellisesti, että hän on vaitiolovelvollinen.”

Myös Teemu Salminen sanoo keskusteluiden kulkevan monella tasolla. ”Aluksi voi olla aika kevyttä, sitten sukelletaankin syvälle. Haudan ääressä usein muistellaan: joskus mieleen nousevat rikkaat, kauniit muistot, jotka tulevat kestämään ja kannattelemaan. Joskus läheisen kuolemasta voi olla 15 vuotta aikaa, ja surutyö on edelleen kesken.”

Kannattaa käydä haudoilla

Juha Mattila on yllättynyt haudoilla käyvien miesten määrästä. Teemu Salminen sanoo samaa. Yleensä seurakuntatyössä ovat aktiivisia naiset, nyt päästään juttelemaan myös miesten kanssa. Yksi Askeleissasi-keskustelujen tärkeä anti onkin se, että näin tavoitetaan seurakuntalaisia myös muualla kuin kirkollisissa toimituksissa.

”Vaikka täällä hautausmaalla olemme kuoleman laaksossa, olemme kuitenkin läsnä elämän keskellä”, Teemu Salminen sanoo.

Hän kertoo valoisuudesta, jonka on usein huomannut liittyvän surun kohtaamiseen. ”Että haudan äärellä ei ollakaan lopullisen välimerkin äärellä, vaan toivon äärellä. Siinä on mukana vahva toivon ulottuvuus.”

”Omaisten haudoilla kannattaa käydä”, toteaa Juha Mattila. ”Tämä on sellaista aikaa, jona surusta pyritään jotenkin äkkiä eroon, mutta sitten se vasta kestääkin, jos sen kanssa ei ryhdy vuoropuheluun. Sitä vuoropuhelua voi käydä pikkuhiljaa.”

Teemu Salminen sanoo aikakäsityksen muuttuvan hautausmaan porttien sisällä. ”Kun ajattelee omaa kuolemaa, se auttaa elämään tässä hetkessä. Ja luonto on valtavan hoitava; täällä voi nauttia upeasta puustosta ja löytää itsensä sukupolvien ketjusta.”

Kalevankankaan hautausmaahan voi tutustua torstaina 2.7. alkavilla opastetuilla kierroksilla, joita ovat kulttuurikierros ja historiakierros.
Kalevankankaalla järjestetään myös ohjattuja vaelluksia. Elämäni askeleet – hiljainen vaellus alkaa kesäkeskiviikkoisin klo 14 ja klo 16 siunauskappelin portailta. (Kuva: Pia Sivunen)

Korona-ajan vaikutukset näkyvät

Seurakunnista on oltu hautausmaalla parina pyhäinpäivänä jakamassa mehua ja juttelemassa ihmisten kanssa. Viime syksynä jaettiin 1000 mukillista mehua, joten kävijöitä riitti. Nämä Askeleissasi-keskustelut nousevat sekä sieltä että Evankelisluterilaisen kirkon toteuttamasta tutkimuksesta, jossa todettiin ihmisten etääntyvän kirkosta.

Askeleissasi-keskustelijoiden kautta kirkko tulee sinne, missä ihmiset ovat muistelemassa, ikävöimässä ja hoitamassa läheistensä hautoja. Näin seurakunnan työntekijät ja jäsenet pääsevät suoraan kosketuksiin keskenään.

Juttelemaan voi toki tulla ilman haudalla käymistäkin, ja niin jotkut ovat tehneetkin. Keskustelulle on suuri tarve erityisesti nyt. Yhteiskunnallisen työn pappi Juha Mattila kertoo, että korona-ajan eristäytyneisyyden vaikutukset näkyvät selvästi. Kun juttelemaan pysähdytään, siinä myös viihdytään kauan.

”Parikin kertaa on sanottu, että onpa ihana, että on ihminen, jonka kanssa voi puhua. On myös selvästi kannettu huolta toisista; että on hyvä, että olette täällä heitä varten”, Teemu Salminen kertoo.

Kiireettömän firman edustajia

Jotkut ovat tulleet suoraan hautausmaalle keskustelijoita etsimään, jotkut ovat soittaneet etukäteen päivystävään puhelimeen 040 804 8005, toisten kanssa juttu alkaa hautausmaalla. Jos vettä sataa solkenaan, keskustelijat löytyvät pienestä kappelista tai sen eteisestä.

Toisinaan keskustelut kestävät tunnin, puolitoistakin. Kelloa ei katsella silloin, kun jutellaan. ”On tiettyjä firmoja, joilla on vielä aikaa. Me olemme tällainen firma”, Juha Mattila hymyilee.

Hänen mielestään jo kesäkuun aikana on tullut selväksi, että tätä palvelua kannattaa jatkaa. ”Se voi muuttaa muotoaankin, mutta ajatus kiertelystä ja keskustelemisesta hautausmaalla varmastikin säilyy. Voitaisiinko tänne tulla esimerkiksi isänpäivän ja äitienpäivän alla, samoin joulun alla päivystämään ja kohtaamaan ihmisiä?”

Ohjattuja vaelluksia ja opastettuja kiertokävelyitä

Askeleissasi-keskustelijat eivät ole oppaita, joten he eivät välttämättä tiedä vastausta kaikkiin Kalevankankaan hautausmaata koskeviin kysymyksiin eivätkä löydä jokaista kysyttyä hautaa. Jos tietävät, niin toki auttavat.

Kauniiseen ja kulttuurihistorialtaan mielenkiintoiseen Kalevankankaan hautausmaahan voi tutustua torstaina 2.7. alkavilla, noin kaksi tuntia kestävillä opastetuilla kierroksilla, joita ovat kulttuurikierros ja historiakierros. Ne alkavat kappelin portailta torstaisin klo 18 ja sunnuntaisin klo 14. Kierroksia järjestetään elokuun loppuun asti.

Opastettuja kiertokävelyitä järjestetään myös Lamminpään ja Messukylän hautausmailla sekä Pyynikin kirkkopuistossa. Ajankohdat voi tarkistaa seurakuntien verkkosivuilta.

Kalevankankaalla järjestetään myös ohjattuja vaelluksia, jotka saattelevat katselemaan elettyä elämää ja muistelemaan edesmenneitä rakkaita läheisiä. Elämäni askeleet – hiljainen vaellus alkaa kesäkeskiviikkoisin klo 14 ja klo 16 siunauskappelin portailta.

Toimittaja: Pia Sivunen

  • Tampereen yliopisto
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4