Viestintätieteet antavat yhteiskunnalle paljon | Radio Moreeni 98,4 MHz

Viestintätieteet antavat yhteiskunnalle paljon

Tampereen yliopiston Viestintätieteiden tiedekunnassa COMSissa yhdistyy useita erilaisia oppialoja, joiden yhteinen nimittäjä on viestintä. Tiedekuntaa johtava dekaani Päivi Pahta näkee tiedekunnan tutkimuksen ja opetuksen tuottavan valtavasti hyötyä yhteiskunnalle.

Päivi Pahta

Päivi Pahta johtaa Viestintätieteiden tiedekuntaa, jonka koulutus ja tutkimus vaikuttavat yhteiskunnassa niin mediaan, kansainvälistymiseen kuin kulttuuriin – noin muun muassa. (Kuva: Miika Ronkainen)

Viestintätieteiden tiedekunnassa opiskellaan ja tutkitaan muun muassa mediaa ja journalismia, näyttelijäntyötä, kieliä, kääntämistä ja kirjallisuutta, informaatiotutkimusta ja vuorovaikutteista teknologiaa. Tiedekunta on maan johtava toimittajien kouluttaja ja Suomen toinen yliopistotasoinen näyttelijöiden kouluttaja.

”Jos ajattelee tätä meidän nykyistä mediaympäristöämme, niin journalistien ajantasainen koulutus ja kriittinen ote siinä ovat koko yhteiskunnan etu”, Päivi Pahta sanoo.

”Tuomme asiantuntemusta myös digitalisoitumiseen, samoin ihmisten arkeen, kun puhutaan isoista aineistoista, tiedon hausta ja tiedon käsittelystä. Niin ikään koulutamme asiantuntijoita, opettajia ja kääntäjiä kansainvälistymisen tarpeisiin tässä monikulttuuristuvassa maailmassa. Eikä taidealoja voi unohtaa, kun miettii kulttuurin merkitystä ihmisen elämässä.”

Toimittaja: Pia Sivunen

Kuuntele:

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4