päiväkoti | Radio Moreeni 98,4 MHz

Arkistostamme:

Lapsia osallistetaan päiväkotitoiminnan suunnitteluun Tampereella

Hallilan päiväkodissa kokeiltiin viikon ajan toteuttaa päiväkotitoimintaa lasten toiveiden perusteella. Tampereen yliopiston varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori Kaisu Hermanforsin mukaan lapsille on tärkeää saada kokemuksia kuulluksi tulemisesta.

Lue lisää »
Suljetun päiväkodin esikoulu pyörii edelleen

Tampereen Tampellassa suljetun päiväkodin aggressiivisuudesta syytetty johtaja Scott Rizzo toimii yhä esikoulun johtajana. Hän on haluton kommentoimaan sitä, miten esikoululla on päiväkodin sulkemisen jälkeen mennyt.

Lue lisää »
Hoitoaikaperusteinen palvelu voi keventää isoja päiväkotiryhmiä

Jos lasten ja nuorten palvelujen päätös tulee toimeen, hoitoaikaperusteinen palvelu laajenee vuoden 2017 syksyllä kaikkiin päiväkoteihin Tampereella. Lautakunta päätti eilen asiasta, mutta lopullinen päätös tehdään ensi vuoden helmikuussa. Projektipäällikkö Elli Rasimus kertoo päätöksen juontaneen asiakkaiden runsaista toiveista asian suhteen. Hoitoaikaperusteinen palvelu on ollut käytössä elokuusta asti Pellervon, Vuoreksen ja Vellamon päiväkodeissa Tampereella. Keskustelua ovat herättäneet…

Lue lisää »

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Kuuntele lähetystä

  • Kuuntele tallenteitamme

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4