Miika Ronkainen | Radio Moreeni 98,4 MHz

Tampereen tuleva korkeakouluyhteisö mahdollistaa aiempaa monipuolisemmat tutkinnot

Tampereen korkeakoulut muodostavat uuden korkeakouluyhteisön vuoden 2019 alusta. Tämä tunnetaan Tampere3-hankkeena. Miten ammattikorkeakouluun tai yliopistoon pyrkivän hakijan on meneteltävä?

Lue lisää »
Muutoksen keskellä työyhteisö voi olla jaksamisen lähde
Moreenin toimitus_kuva Petri Huhtinen

Dosentti Marja-Liisa Manka sanoo, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa työssä viihtymiseen: ei valiteta vaan vaikutetaan. Tänä vuonna työniloa julistettiin Tampereella 11. kerran.

Lue lisää »
Hevosen kanssa voi vaikka sienestää

Tampereen yliopistolla median ja journalismin tutkija Auli Harju päättelee päiväänsä ja suuntaa autonsa Orivedelle. Siellä tallilla odottaa aitauksessaan suomenhevostamma Tyyne.

Lue lisää »
Koko perheen extreme – Iso-Vilusen trial-pyöräpuiston ensimmäinen vuosi

Nuorille tasapainoa ja hyppyjä. Aikuisten yksi tyyli on nimeltään ’pyörätuoli’. Kyseessä on trial-pyöräily.

Lue lisää »
Koiran kanssa touhuamista, luontoa, pelastustehtäviä

Vapaaehtoisia arvostetaan ammattilaisten piirissä. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Tampereen toimikunnan puheenjohtaja Hanna Laasanen kertoo pelastuspalvelun toiminnasta.

Lue lisää »
Tampereella supersuosittu hostelli – ”Eihän me tarjota muuta kuin nukkumista”

Hostellikulttuuri on levinnyt Euroopassa pohjoiseen ja Suomessakin alkaa nousta hostelleja. Miten hostelli saadaan toimimaan?

Lue lisää »
Mies, joka kasvattaa puita
Metsää_pexels.com

Harrastavien yliopistolaisten sarjassa mennään tänään metsään. Onko metsän harventaminen ja oksien katkominen todellakin metsänhoitoa? Mitä arvoa metsässä on ihmiselle?

Lue lisää »
Läheinen kaukainen Viro

Mitä oikeastaan tiedämme virolaisista? Tiesitkö esimerkiksi, että Virossa ja Suomessa juhlitaan juhannusta hyvinkin samanlaisin menoin?

Lue lisää »
Tampereen yliopisto on kouluttanut näyttelijöitä jo puoli vuosisataa

Tampereen yliopistolla on koulutettu näyttelijöitä vuodesta 1967.

Lue lisää »
Minetit toivat Helsingistä kultaa – Suomi jälleen joukkuevoimistelun maailmanmestari

Tampereen voimistelijoiden Minetit uusivat toissavuotisen MM-kultansa toukokuun viimeisenä viikonloppuna Helsingissä. Esityksissä valmentajan vastuu ja voimistelijoiden yhteispeli rakentavat suorituksen.

Lue lisää »

← Vanhempaa

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4