Anniina Rimpiläinen | Radio Moreeni 98,4 MHz

Lääketiede ja kauppatieteet ovat suosittuja korkeakoulujen yhteishaussa

Kevään 2017 yhteishaku korkeakouluihin on auennut tänään. Yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen eri koulutukseen. Tampereen yliopiston kolme suosituinta hakukohdetta ovat perinteisesti olleet lääketiede, kauppatieteet ja luokanopettajakoulutus. Opintokoordinaattori Matti Kettunen yliopiston hakijapalveluista uskoo, että suosituimmat hakukohteet pysyvät samoina myös tänä vuonna. Kettusen mukaan koko maan yliopistosektorin hakijamäärät putosivat hieman viime vuonna. Syynä hän pitää ensikertalaiskiintiön käyttöönottoa….

Lue lisää »
Yhteiskunnalliset aiheet näkyvät Tampere Film Festivalilla

Tampere Film Festival on alkanut tänään. Viisi päivää kestävä tapahtuma tuo yhteen yli 30 000 elokuva-alan harrastajaa.

Lue lisää »
Kangasalan kunta muuttuu kaupungiksi

Kangasalan kunta muuttuu kaupungiksi ensi vuoden alussa. Asiasta päätti Kangasalan valtuusto maanantai-iltana.

Lue lisää »
Opiskelijat suunnittelevat Kangasalan kadunnimiä

Tampereen yliopiston suomen kielen opiskelijat osallistuvat uuden Lamminrahkan asuinalueen nimistösuunnitteluun. Yliopisto toteuttaa nimistösuunnittelukurssin yhdessä Kangasalan kunnan kanssa.

Lue lisää »

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Kuuntele lähetystä

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4