Reserviläiset hylkäävät armeijan yhä useammin | Radio Moreeni 98,4 MHz

Reserviläiset hylkäävät armeijan yhä useammin

Pirkanmaalla reservinkieltäytymisten määrä on tuplaantunut kolmen viime vuoden aikana. Reservistä eroamisen huippuvuosi oli 2015, jolloin puolustusvoimat postitti asepalveluksen suorittaneille sodan ajan sijoituksen paljastaneen kirjeen.

reserviläiset_Janne Nieminen

Asepalveluksen suorittaneiden henkilöiden irtisanoutuminen puolustusvoimien reservistä on herättänyt keskustelua alkuvuoden aikana. (Kuva: Janne Nieminen)

Tamperelainen Miika Ruokokoski päätti erota reservistä vuonna 2011. Ratkaisuun vaikuttivat maailmankatsomuksen muuttuminen sekä epäasiallinen kohtelu kertausharjoituksissa.

Tänä talvena reserviläisliitto ja puolustusministeri Jussi Niinistö ovat kritisoineet reservistä kieltäytyneitä kovin sanoin. Miika Ruokokoski ihmettelee puheenvuorojen kärkevyyttä.

“Suomen perustuslakiin on kirjattu omantunnon- ja mielipiteenvapaus. Samat asiat löytyvät myös YK:n ihmisoikeusartikloista. Mielestäni tällainen keskustelun sävy, jossa haukutaan reservistä eronneita, ei vie asioita rakentavampaan suuntaan”, hän kertoo.

Ruokokosken tapaa Janne Nieminen.

Kuuntele:

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Kuuntele lähetystä

  • Kuuntele tallenteitamme

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4