Herpes saattaa piileskellä aivoissa | Radio Moreeni 98,4 MHz

Herpes saattaa piileskellä aivoissa

Herpes-virus voi piileskellä aivoissa oireettomana, ilmenee Tampereen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa.

Tutkimuksen laajempana tavoitteena oli selvittää Alzheimerin taudin syntymekanismeja. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että herpeksellä saattaisi olla yhteyksiä Alzheimerin taudin muodostumiseen. Uusien tutkimustulosten perusteella yhteys vaikuttaa kuitenkin entistä epätodennäköisemmältä.

Jatkotutkimuksissa pyritään selvittämään, miksi herpes-virusta esiintyy vain osalla tutkituista ihmisistä ja miten virus ylipäätään pääsee aivokuorelle.

’’Jatkotutkimukset riippuvat tietenkin rahoituksesta ja kestävät luultavasti useita vuosia’’, kertoo tutukijatohtori Eloise Mikkonen.

Herpes-viruksesta on olemassa kaksi eri tyyppiä. Ensimmäinen tyyppi on hyvin yleinen ja aiheuttaa huuliherpestä. Toinen virustyyppi on harvinaisempi ja aiheuttaa sukuelinten herpeksen.

Toimittaja: Katri Keskitalo

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Kuuntele lähetystä

  • Kuuntele tallenteitamme

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4