Eppujen tarina valkokankaalla | Radio Moreeni 98,4 MHz

Eppujen tarina valkokankaalla

Eppu Normaali -yhtye perustettiin 40 vuotta sitten Ylöjärvellä. Bändistä on kasvanut suomirockin jättiläinen. Nyt yhtyeestä on tehty myös dokumenttielokuva.

Martti Syrjän mukaan Eput-elokuva kertoo totuudenmukaisesti Eppujen tarinan. (Kuva: Tuuli Lång)

Martti Syrjän mukaan Eput-elokuva kertoo totuudenmukaisesti Eppujen tarinan. (Kuva: Tuuli Lång)

Eppu Normaali on ollut jo vuosikymmeniä tunnettu suomirock-yhtye. Bändin keulakuvan, laulajan ja sanoittajan Martti Syrjän mukaan yhtyeen suosio perustuu hyviin biiseihin, keikkoihin ja siihen, että bändiin on helppo samaistua. ”Emme ole koskaan yrittäneet olla mitään ihmeellistä, olemme olleet omia itsejämme”, Syrjä sanoo.

Nyt Epuista on tehty dokumenttielokuva, jonka on ohjannut Saku Pollari. Pollarin ei tarvinnut miettiä kahdesti, kun häntä pyydettiin elokuvan tekoon. ”Jos pääsee kertomaan tarinaa Suomen suosituimmasta bändistä, joka on myynyt melkein kaksi miljoonaa levyä, niin se oli minulle ihan itsestäänselvyys, että kyllä kiinnostaa”, Pollari kertoo.

Eput-elokuvan ensi-ilta on 2.12.2016.

Toimittaja: Tuuli Lång

Kuuntele:

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4
  • Kuuntele lähetystä

  • Kuuntele tallenteitamme

  • Osastot

  • Arkisto


  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4

  • Tampereen yliopisto Kalevantie 4